HJK

HJK tulee sanoista Helsingin Jalkapalloklubi. Se on kaikista parhaiten menestynyt helsinkiläinen jalkapallojoukkue. Suomen mestaruuksia joukkueella on tilillään 26, joista viimeiset viisi vuotta on ollut katkeamatonta voittokulkua. Sen lisäksi sillä on takanaan suurimmat fanijoukot, sekä yleisöennätykset pelissä.

Seura on alun perin perustettu vuonna 1907 Franz Fredrik Wathenin toimesta. Alkuperäinen nimiehdotus seuralle oli Helsingin potkupalloklubi, mutta nimi vaihtui HJK:ksi jo ensimmäisessä kokouksessa. Samana kesänä pelattiin jo ensimmäinen ottelu, Tammisaarelaista tehdasjoukkuetta vastaan. Jo heti neljäntenä kautena se voitti ensimmäisen mestaruutensa voittamalla Åbo IFK:n murskaluvuin 7-1. Kuusikymmen luvulla HJK oli mukana myös Eurooppa Cupissa, mutta tuli Manchester United pudottamaksi jo ensimmäisellä kierroksella hävittyään molemmat pelit. HJK on myöskin ainoana suomalaisseurana päässyt Mestarien liigan lohkovaiheeseen miehissä ja naisjoukkue oli mukana kauden 2001–2002 UEFA Cupissa jossa se eteni välieriin asti. Miesten joukkue on yhtäjaksoisesti ollut mukana Veikkausliigassa ts. pääsarjatasolla vuodesta 1964.

Ennen vuotta 2000 HJK pelasi kotiottelunsa Töölön pallokentällä sekä olympiastadionilla, mutta tämän jälkeen he saivat käyttöönsä Sonera Stadiumin. Joukkueen tunnistaa kotiotteluissa sinisistä shortseista ja sinivalkoraidallisesta paidasta, vieraspeleihin paita vaihtuu siniseen.
Joukkueen päävalmentaja on viime syksystä lähtien ollut Sixten Boström, tätä ennen pallilla nähtiin Antti Muurinen vuodesta 2007 lähtien. HJK:sta maailmalle ovat lähteneet mm. Eremenkon veljekset, Mikael Forsell, Shefki Kuqi sekä myöskin laulaja Vesa-Matti Loiri on aikoinaan potkinut palloa tässä mestariseurassa.